Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

Paperiset osakekirjat katoavat taloyhtiöistä – asuntokauppa helpottuu

21.9.2018

osakekirja asuntokauppa

Asuntojen paperiset asiakirjat muuttuvat sähköisiksi.

Taloyhtiöillä itsellään olevat omistustiedot kerätään jatkossa valtakunnalliseen, Maanmittauslaitoksen ylläpitämään osakehuoneistorekisteriin. Tämä mahdollistaa paperisista osakekirjoista luopumisen. Myös panttaukset tehdään jatkossa julkiseen rekisteriin.

Osakehuoneistorekisteri avataan vuoden 2019 alussa. Tästä lähtien uudet taloyhtiöt perustetaan sähköisesti rekisteriin, eikä niille painateta enää osakekirjoja.

Ennen 2019 alkua perustetut vanhat taloyhtiöt pääsevät rekisteriin mukaan toukokuun alusta 2019. Kaiken kaikkiaan noin 90 000 suomalaisen taloyhtiön tulee hoitaa liittyminen 3,5 vuoden siirtymäajan kuluessa.

Osakehuoneistorekisteriin siirtyminen vaatii isännöintijärjestelmien päivittämistä. Tiedon siirto isännöintijärjestelmästä osakehuoneistorekisteriin ja päinvastoin pitäisi onnistua toukokuusta 2019 alkaen.

Kun taloyhtiön osakastiedot on siirretty uuteen rekisteriin, voidaan heti hyödyntää osakehuoneistorekisterin etuja. Taloyhtiöltä poistuu esimerkiksi vastuu selvittää hankalia perintöoikeudellisia saantoja. Osakkeenomistajien osalta asuntokauppa helpottuu, kun paperisia osakekirjoja ei jatkossa tarvita.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Taloyhtiöiden on varaudutta osakehuoneistorekisterin tuloon huolehtimalla, että yhtiön hallituksen ja isännöitsijän tiedot ovat kaupparekisterissä ajan tasalla.

Maksatko asuntolainastasi liikaa? Kilpailuta nykyinen tai uusi asuntolainasi tästä.

Etua.fi on Finanssivalvonnan hyväksymä asuntoluottovälittäjä.

Lähde: Kiinteistöliitto

Lue seuraavaksi


Selvitys: Näissä kaupungeissa saat auton nopeiten huoltoon

15.4.2024

Etua Oy selvitti yhteistyössä AutoJerryn kanssa, kuinka nopeasti autolle saa huoltoaikoja vuoden eri kuukausina ja kuinka kauan huoltoaikojen saaminen kestää Suomen suurimmissa kaupungeissa.


Kulutusluotot ammattikunnittain: Lähihoitajat vertailun kärjessä

9.4.2024

Etua Oy selvitti, mitkä ammattikunnat hakevat eniten kulutusluottoja, kulutusluottohakemusten keskimääräiset summat ja niiden suuruus verrattuna ammattikunnan palkkaan.


Kotitalousvähennys 2021 on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää.

Kotitalousvähennys 2024 – kuinka haetaan ja milloin?

5.4.2024

Kotitalousvähennys on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää. Kotitalousvähennyksen hakeminen on tärkeä osa taloudenhallintaa monelle suomalaiselle. Mutta miten tämä vähennys sitten haetaan? Verottajan sivuilla annettu ohjeistus on selkeä, mutta se saattaa silti herättää kysymyksiä. […]


Copyright © 2024 Etua.fi