Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Näin verotus muuttuu vuonna 2020

10.10.2019
Verotus vuonna 2020

Hallitus julkisti ensi vuoden budjettinsa. Ensi vuonna verotukseen on odotettavissa muun muassa seuraavia muutoksia:

Ansiotuloverotus

Ansiotuloverotusta kevennetään niin, että kevennykset painottuvat pieni- ja keskituloisiin. Ansiotuloverotukseen tehdään ansiotason nousua vastaava indeksitarkistus, jotta yleinen ansiotason nousu ei nosta tuloveroprosenttia. Hyvätuloisten solidaarisuusveron voimassaoloa jatketaan.

Veronmaksajien keskusliiton mukaan palkkaverotus pysyy matalilla palkkatasoilla suunnilleen edellisvuoden tasolla, keskituloisella veroprosentti nousee noin 0,4 prosenttiyksikköä. Suurituloisemmilla nousu on noin 0,5 %-yksikköä.

Eläkkeensaajien veroprosentit pysyvät ensi vuonna ennallaan tai laskevat hieman keskituloisilla ja matalammilla eläketasoilla.

Pienet eläkkeet

Hallitus korottaa pienimpiä eläkkeitä ensi vuoden tammikuussa. Kansaneläkkeen täyttä määrää korotetaan 34 eurolla ja takuueläkkeen täyttä määrää 50 eurolla kuukaudessa.

Korotus kohdistuu eläkkeensaajiin, joiden kokonaiseläke on parisuhteessa asuvalla henkilöllä alle 1200 euroa ja yksinasuvalla henkilöllä alle 1300 euroa kuukaudessa.

Perusturva

Hallitus nostaa perusturvaa eli minimietuuksia 20 eurolla kuukaudessa ensi vuoden alussa. Perusturvaan kuuluvat kuntoutusraha, työttömyysturvan peruspäiväraha, työmarkkinatuki sekä sairaus- ja vanhempainpäiväraha.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lapsilisät

Lapsilisän yksinhuoltajakorotus nousee 10 eurolla kuukaudessa, neljännen ja siitä seuraavien lasten lapsilisä nousee 10 eurolla kuukaudessa. Elatustukea korotetaan seitsemällä eurolla kuukaudessa.

Asuntovelan koron vähennysoikeutta pienennetään

Asuntovelan koron vähennysoikeutta pienennetään vähitellen. Tänä vuonna vähennys on 25 prosenttia koroista. Ensi vuonna koroista on vähennyskelpoista 15 prosenttia, verovuonna 2021 vähennysoikeus on kymmenen prosenttia ja verovuonna 2022 viisi prosenttia. Vuodesta 2023 alkaen vähennysoikeudesta luovutaan kokonaan.

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä pienenee 2 400 eurosta 2 250 euroon. Vähennyksen osuutta työkorvauksissa lasketaan 50 prosentista 40 prosenttiin ja palkoissa 20 prosentista 15 prosenttiin.

Polttoainevero

Liikennepolttoaineiden verotusta nostetaan 1.8.2020 lähtien. Veronmaksajien keskusliiton arvion mukaan bensiinin litrahinta nousisi noin 6,3 senttiä ja dieselin litrahinta 6,9 senttiä.

Hallitusohjelmassa sovittu lämmityspolttoaineiden veronkorotus tulee voimaan myöhemmin vaalikaudella.

Etua.fi -lainapalvelun tavoitteena on helpottaa kuluttajan arkipäivää kodin raha-asioissa. Palvelussamme voi vertailla kulutusluottoja, yhdistelylainoja, remonttilainoja, matkalainaa, lainaa ilman vakuuksia ja asuntolainaa osoitteessa www.etua.fi.

Lähteet: Iltalehti, Veronmaksajien keskusliitto

Lue seuraavaksi


Remonttien hinnat Uudellamaalla: Keittiöremontin hinta, kylpyhuoneremontin hinta ja muut urakat

19.3.2024

Etua selvitti yhteistyössä Urakkamaailman kanssa suosituimpien remonttien keskihintoja Uudellamaalla. Selvityksessä vertailtiin seuraavia Uudenmaan kuntia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula, Lohja, Hyvinkää, Porvoo ja Kirkkonummi. Vertailtavat remonttikategoriat olivat kylpyhuoneremontti, keittiöremontti, sisämaalaus, ulkomaalaus, […]


Etuan kautta löytynyt yhdistelylaina säästää Nikolle lähes 2000 euroa vuodessa 

13.3.2024

Kolme eri lainaa rasittivat Pirkanmaalla asuvan Nikon, 43, arkea. Vuosia sitten otetuissa kulutusluotoissa oli korkeat lainakorot, eikä rahaa jäänyt tarpeeksi muuhun elämiseen. Niko päätti hakea yhdistelylainaa, jotta kertyneet lainat saisi järjestettyä yhdeksi lainaksi. […]


Positiivinen luottotietorekisteri: Näin se vaikuttaa sinuun

11.3.2024

Lue tästä kaikki, mitä sinun tulee tietää positiivisesta luottotietorekisteristä. Oletko kuullut jo positiivisesta luottotietorekisteristä? Se on uusi julkinen rekisteri, joka kerää tietoja yksityishenkilöiden luotoista. Rekisterin tavoitteena on ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista ja parantaa […]


Copyright © 2024 Etua.fi