Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

Näin suomalaiset viettävät joulua

20.12.2018

Suomalainen viettää joulua perinteisestiJoulu on vuoden suurimpia juhlia. Moni haluaa pysyvän sen tietynlaisena ja suomalaiseen jouluun kuuluukin kiitettävä määrä perinteitä. Mutta millaisia tilastoja suomalaisten joulutavat pitävät sisällään?

Joulukuusi ja -kukat tuovat joulun kotiin

Suomalaiskoteihin pystytetään noin 1,5 miljoonaa joulukuusta. Neljä viidestä kuusesta ostetaan erilaisista myyntipisteistä ja arviolta 85 % joulukuusista on Suomessa kasvatettuja. Metsää tai metsäisen mökkitontin omistavat hakevat yhä joulukuusen omalta maaltaan.

Joulu on yksi kukkamyynnin isoimmista sesongeista. Noin 80 % suomalaisista hankkii joulukukkia joko itselleen tai lahjaksi. Suosituimpia joulun ajan kukkia ovat joulutähti, ritarinkukka ja hyasintti. Joulukukkia ostetaan Suomessa noin 100 miljoonalla eurolla.

Joulusauna virittää juhlatunnelman

Sauna kuuluu suomalaiseen jouluun. Vain viidennes suomalaisista ei sauno jouluaattona Harvian teettämän kyselyn mukaan. Joulusauna on perinteenä tärkeämpi miehille kuin naisille. Ja nuorille miehille tärkeämpi kuin varttuneemmille. Ahkerimpia joulusaunojia suomalaisista ovat 31–40-vuotiaat miehet, joista 87 % saunoo jouluna.

Joulusauna on ollut osa suomalaista jouluperinnettä kautta aikojen ja sauna kuuluu nimenomaan talonpoikaisperinteeseen. Joulusaunan avulla siirryttiin arjesta juhlaan ja samalla puhdistauduttiin.

Joulukinkku on edelleen joulupöydän kunkku

Suomalaiset arvioivat käyttävänsä jouluruokiin tulevana jouluna keskimäärin 161 euroa taloutta kohti. Yli 50-vuotiaat suomalaiset käyttävät joulupöydän antimiin eniten rahaa. Miehet aikovat käyttää rahaa naisia enemmän. He arvioivat kuluttavansa jopa 170 euroa, naiset 152 euroa.

Alueellisesti jouluruokiin käytetään eniten rahaa Uudellamaalla, jossa jouluruokia ostetaan 180 eurolla. Vähiten rahaa jouluruokiin käytetään Itä- ja Pohjois-Suomessa. Itä-Suomessa keskimääräinen ostoskori on 137 euroa ja Pohjois-Suomessa 141 euroa.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

40 % suomalaisista nauttii mahdollisimman perinteisistä jouluruoista, mutta lähes puolet suomalaisista kaipaa joulupöytään niiden lisäksi vaihtelua ja uusia ruokalajeja. Jouluna halutaan ottaa aiempaa rennommin ja suhtautuminen valmiisiin ruokiin on muuttunut yhä positiivisemmaksi. 67 % suomalaisista ostaa vähintään osan jouluruoista valmiina. Kinkku hankitaan noin 70 prosenttiin suomalaisista kotitalouksista ja kinkkua syödäänkin 6-7 miljoonaa kiloa joka joulu.

Joululahjat

Suomalaiset antavat keskimäärin 6 joululahjaa. Lahjatoiveista suositumpia ovat kulttuurituotteet, kuten CD-levyt, kirjat ja videopelit (26 %), ja hyvinvointipalvelut (24 %).

Kulttuurituotteet löytyvät sekä miesten että naisten toivomuslistalta. Hyvinvointipalveluita toivovat erityisesti naiset, kun taas miehet toivovat elektroniikkaa ja tietokonetarvikkeita. 42 % vastaanottaa mieluummin rahaa kuin lahjoja.

Suomalaisten jouluperinteet pysyvät, vaikka muuttavat hitaasti muotoaan. Nykyään aikaa vietetään enemmän kotona kuin sukulaisissa kiertäen. Yhä suositumpaa on joulunvietto hotellissa, missä joulua vietetään pariskuntien, perheiden ja jopa sukujen kesken.

Etua.fi-lainapalvelu toivottaa mukavaa joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2019!

Lähteet: Tilastokeskus

Lue seuraavaksi


Autohuolto – näissä kaupungeissa saat auton nopeiten huoltoon

15.4.2024

Etua Oy selvitti yhteistyössä AutoJerryn kanssa, kuinka nopeasti autolle saa huoltoaikoja vuoden eri kuukausina ja kuinka kauan huoltoaikojen saaminen kestää Suomen suurimmissa kaupungeissa.


Kulutusluotot ammattikunnittain: Lähihoitajat vertailun kärjessä

9.4.2024

Etua Oy selvitti, mitkä ammattikunnat hakevat eniten kulutusluottoja, kulutusluottohakemusten keskimääräiset summat ja niiden suuruus verrattuna ammattikunnan palkkaan.


Kotitalousvähennys 2021 on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää.

Kotitalousvähennys 2024 – kuinka haetaan ja milloin?

5.4.2024

Kotitalousvähennys on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää. Kotitalousvähennyksen hakeminen on tärkeä osa taloudenhallintaa monelle suomalaiselle. Mutta miten tämä vähennys sitten haetaan? Verottajan sivuilla annettu ohjeistus on selkeä, mutta se saattaa silti herättää kysymyksiä. […]


Copyright © 2024 Etua.fi