Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

Miten voi saada lainaa mahdollisimman pienellä korolla?

4.11.2020

Lainaa pienellä korolla

Kaikille ei tarjota lainaa samalla korolla tai marginaalilla, vaan korko määritellään usein asiakaskohtaisesti. Lue lisää lainojen koroista!

Miten lainan korko määräytyy?

Korko on pankin tai luotonmyöntäjän saama palkkio rahan lainaamisesta asiakkaalle. Korko perustuu pitkälti yrityksen tekemään arvioon siitä, kuinka todennäköisesti lainanottaja pystyy maksamaan lainaamansa summan takaisin. Tämän vuoksi hakijan taloudellisella tilanteella, kuten tuloilla ja aiemmilla lainoilla, on suuri merkitys koron määräytymisessä.

Lainan korko määräytyy hieman eri tavoin vakuudettomissa lainoissa, kuten kulutusluotoissa, ja vakuudellisissa lainoissa, kuten asuntolainoissa. Vakuudellisissa lainoissa vakuuksilla on luonnollisesti suuri painoarvo. Vakuudettomissa lainoissa taas korkoon vaikuttavat esimerkiksi lainatun summan suuruus ja valittu laina-aika.

Asuntolainoissa lainan todellinen vuosikorko muodostuu valitusta viitekorosta ja marginaalista sekä muista lainan kuluista. Marginaali on aina asiakaskohtainen ja siihen vaikuttavat vakuuksien lisäksi myös muun muassa asiakkaan taloudellinen tilanne ja maksukyky.

Millainen on edullinen korko?

Vakuudettomissa lainoissa nimelliskorko vaihtelee yleensä noin 5–20 prosentin välillä. Esimerkiksi noin seitsemän prosentin korkoa voi pitää edullisena kulutusluotoissa. Edullisen korkotarjouksen saadakseen hakijan tulee olla luotonmyöntäjän silmissä luotettava takaisinmaksaja, jolla on esimerkiksi työsuhde eikä valmiiksi suuria lainoja.

Asuntolainoissa on tällä hetkellä edullinen korkotaso, sillä yleisimpien viitekorkojen, kuten Euriborin, ollessa miinuksella muodostuu korko pääosin pankin määrittämästä marginaalista. Etuan tilaaman selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla sai lokakuussa 2020 150 000 euron suuruisen asuntolainan parhaimmillaan noin 0,6 prosentin marginaalilla ja 0,7 prosentin todellisella kokonaiskorolla.

Vertaile lainoja ja säästä kuluissa

Etua.fi asiakkaana voit säästää jopa tuhansia euroja kilpailuttamalla asuntolainan tai kulutusluoton. Tee maksuton hakemus, et sitoudu mihinkään.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Kilpailuttamalla löydät sinulle parhaan koron

Ennen lainan ottamista kannattaa laina aina kilpailuttaa, sillä kilpailuttamalla saat kerralla useamman lainatarjouksen. Eri pankkien ja luotonmyöntäjien tarjoamissa koroissa voi olla suuria eroja. Lainatarjouksissa on kerrottu esimerkiksi kuukausierän suuruus, lainan kokonaiskorko ja muut lainan kulut.

Lainatarjouksista näet siis kätevästi, millaisilla koroilla pankit tai rahoitusyhtiöt tarjoavat sinulle lainaa ja pystyt helposti valitsemaan edullisimman vaihtoehdon. Kannattaa vertailla lainatarjouksia myös muiden ominaisuuksien, kuten vuosikulujen ja kuukausierän, osalta ennen kuin päädyt tietyn tarjouksen kannalle.

Kilpailuta lainasi nyt ja löydä edullisin korko!

Lue myös: Etua selvitti: Asuntolainojen marginaaleissa isot erot pankkien välillä

Lue seuraavaksi


Selvitys: Näissä kaupungeissa saat auton nopeiten huoltoon

15.4.2024

Etua Oy selvitti yhteistyössä AutoJerryn kanssa, kuinka nopeasti autolle saa huoltoaikoja vuoden eri kuukausina ja kuinka kauan huoltoaikojen saaminen kestää Suomen suurimmissa kaupungeissa.


Kotitalousvähennys 2021 on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää.

Kotitalousvähennys 2024 – kuinka haetaan ja milloin?

5.4.2024

Kotitalousvähennys on merkittävä etu, joka kannattaa hyödyntää. Kotitalousvähennyksen hakeminen on tärkeä osa taloudenhallintaa monelle suomalaiselle. Mutta miten tämä vähennys sitten haetaan? Verottajan sivuilla annettu ohjeistus on selkeä, mutta se saattaa silti herättää kysymyksiä. […]


Mikä on paras luottokortti? – Luottokorttivertailu 2024 

4.4.2024

Etua Oy selvitti Suomessa käytettävien luottokorttien luottorajat, lainakorot ja vuosimaksut vuonna 2024.


Copyright © 2024 Etua.fi