Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Lapsiperheillä on suurimmat asuntovelat

25.3.2019

Suomalaisilla lapsiperheillä on maan suurimmat asuntovelat. Lainoja myös maksetaan entistä pidempään takaisin.

Eniten asuntovelkaa oli 25–34-vuotiaiden asuntokunnilla. Sen ikäisten lapsiperheillä oli asuntovelkaa keskimäärin 149 480 euroa, kahden aikuisen lapsettomilla asuntokunnilla 136 750 euroa ja yksinasuvilla 90 700 euroa. Yhden huoltajan perheillä asuntovelkaa oli keskimäärin 90 040 euroa. Alueittain asuntovelkaisimpia olivat pääkaupunkiseudun asuntokunnat, joilla asuntolainaa oli 138 120 euroa.

Vaikka suhteessa varallisuuteen lapsiperheiden velat ovat suurempia kuin muiden kotitalouksien, niin tilastoissa lapsiperheillä näyttää menevän keskimäärin hyvin. Kotitalouksien tulokehitys on ollut viime vuosina heikkoa, mutta kahden huoltajan perheiden tulotaso on keskimäärin parempi. Heillä jää myös enemmän rahaa käyttöön kuin aikana, jolloin nykyisten pikkulasten vanhemmat olivat lapsia.

Hyvätuloisimpien lapsiperheiden mediaanitulot kasvoivat vuosina 1990–2016 yli 50 prosenttia. Pienituloisimpien perheiden tulot kasvoivat yli puolet vähemmän. Viime vuosina ne ovat kutistuneet.

Vanhempien tulotason, lasten määrän ja iän lisäksi perheen taloudelliseen tilanteeseen vaikuttaa se, onko kyseessä yhden vai kahden huoltajan perhe. Ruuhkavuodet heikentävät sekä tulo- että varallisuuskehitystä.

Lapsiperheillä tulot riittävät menoihin tai sitten eivät

Asumismenot ovat lapsiperheiden suurin kuluerä. Vuonna 1990 ne veivät viidesosan kaikista kulutusmenoista, vuonna 2016 yli neljänneksen.

Asuntolainoja maksetaan myös takaisin entistä pidempään mahdollistaen taloudellisen pelivaran. Vuonna 1998 asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli Finanssialan mukaan 11 vuotta, vuonna 2017 jo yli 19. Tyypillisimmät maksuajat olivat 20 ja 25 vuotta.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Kun Terveyden- ja Hyvinvoinnin laitos THL kysyi lapsiperheiden toimeentulosta, lähes puolet kahden huoltajan perheistä kertoi rahaa jäävän säästöön. Toisella puolikkaalla kaikki tienattu myös kuluu.

THL:n mukaan tulotilastojen rinnalla täytyy myös tarkastella toimeentulovaikeuksia koskevien osuutta. Vaikka osuus on ollut laskusuuntainen, vuonna 2017 yhä joka neljäs lapsiperhe koki eriasteisia vaikeuksia saada tulot riittämään menoihin.

Osuus on 2000-luvulla ollut 24–36 prosenttia. Vaikka perhe olisi keski- tai hyvätuloinen, voi olla, että esimerkiksi isojen asuntolainojen takia perheellä on vaikeuksia saada tulot riittämään.

Tutkimuksissa pikkulapsiperheet ovat silti taloutensa parantumisesta myönteisimpiä. Usein näin onkin, koska toinen vanhemmista on perhevapaalla ja tulojen odotetaan nousevan töihin paluun jälkeen.

Etuan lainapalvelun avulla voit maksutta hakea asuntolainaa tai kilpailuttaa nykyisen lainasi marginaali. Asuntolainan kilpailutus käy helposti tästä.


Lähteet
: Helsingin Sanomat, Tilastokeskus

Lue seuraavaksi


Remonttien hinnat Uudellamaalla: Keittiöremontin hinta, kylpyhuoneremontin hinta ja muut urakat

19.3.2024

Etua selvitti yhteistyössä Urakkamaailman kanssa suosituimpien remonttien keskihintoja Uudellamaalla. Selvityksessä vertailtiin seuraavia Uudenmaan kuntia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula, Lohja, Hyvinkää, Porvoo ja Kirkkonummi. Vertailtavat remonttikategoriat olivat kylpyhuoneremontti, keittiöremontti, sisämaalaus, ulkomaalaus, […]


Etuan kautta löytynyt yhdistelylaina säästää Nikolle lähes 2000 euroa vuodessa 

13.3.2024

Kolme eri lainaa rasittivat Pirkanmaalla asuvan Nikon, 43, arkea. Vuosia sitten otetuissa kulutusluotoissa oli korkeat lainakorot, eikä rahaa jäänyt tarpeeksi muuhun elämiseen. Niko päätti hakea yhdistelylainaa, jotta kertyneet lainat saisi järjestettyä yhdeksi lainaksi. […]


Positiivinen luottotietorekisteri: Näin se vaikuttaa sinuun

11.3.2024

Lue tästä kaikki, mitä sinun tulee tietää positiivisesta luottotietorekisteristä. Oletko kuullut jo positiivisesta luottotietorekisteristä? Se on uusi julkinen rekisteri, joka kerää tietoja yksityishenkilöiden luotoista. Rekisterin tavoitteena on ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista ja parantaa […]


Copyright © 2024 Etua.fi