Kilpailutuksen tulos – oman pankin tarjous asuntolainasta oli edullisin

pariskunta kilpailutti asuntolainan

Uuteen asuntoon siirtyvän lainan ehtoja kannattaa vertailla

Eläkeiän lähestyessä Sirpa ja Markku harkitsevat erilaisia vaihtoehtoja asumisensa suhteen. Vaikka nykyinen koti on rakas, asuminen hissittömässä kerrostalossa mietityttää. Uuden kodin tulisi olla ennen kaikkea toimiva, pohjaratkaisultaan selkeä ja ilman remonttihuolia. Ennen päätöstään pariskunta halusi selvittää erilaisia rahoitusvaihtoehtoja ja mahdollisen asuntolainan kustannukset.

Senioriasunto voi olla yllättävän kallis

Kun Sirpa ja Markku vertailivat asuntovaihtoehtoja pääkaupunkiseudulla, he löysivät senioreille suunnitellut esteettömät vuokra-asunnot. Vuokrapyyntöjen korkeus kuitenkin yllätti, sillä kolmion vuokra oli edullisimmillaankin yli 1 000 euroa kuussa, eikä hinta sisältänyt muuta kuin asumisen. Myös pitkään jatkunut vuokrien nousi arvelutti aikaisemmin omistusasunnossa asunutta pariskuntaa.

Pidempi laina-aika pienentää kuukausieriä

Omistusasunnon osalta siirtyminen uuteen kolmioon tarkoittaa noin 46 000 euroa asuntolainaa. Koska Sirpa ja Markku halusivat pitää arjen taloutensa sopivan väljänä, he päättivät hakea 15 vuoden takaisinmaksuaikaa. Vaikka pariskunta olikin melko tyytyväinen nykyiseen pankkiinsa, olivat he päättäneet vertailla myös muiden pankkien lainatarjouksia ennen lopullista päätöstä. Hakiessaan asuntolainoja netissä Sirpa huomasi Etuan lainapalvelun ja maksuttoman lainalaskurin. – Tässä säästyy aikaa, tuumi Sirpa, sillä yhdellä hakemuksella saamme kartoitettua useamman vaihtoehdon.

Pankki arvosti pitkää asiakassuhdetta

Pariskunta sai Etuan lainapalvelun avulla tarjoukset kolmelta pankilta, joiden kanssa he keskustelivat tarkemmin eri lainavaihtoehdoista. Sirpa ja Markku hyödynsivät eri pankeilta saadut tarjoukset ja neuvottelivat lopulta nykyisen pankin kanssa alkuperäistä tarjousta alhaisemman lainamarginaalin. Ilman kilpailevia asuntolainatarjouksia pariskunnan asuntolainan marginaali olisi jäänyt useita kymmenyksiä korkeammaksi.

Tuttu pankki arvosti pitkää asiakassuhdetta ja tarjosi edullisimman korkomarginaalin, joka tuo 3 450 euron säästön verrattuna kalleimpaan asuntolainaan. Edullisen marginaalin lisäksi tyytyväinen pariskunta säästää uuden lainan nostopalkkion. Kilpailutuksen tuloksena hyvä pankkisuhde jatkuu entistä paremmilla eduilla.

Lue lisää asuntolainan kilpailuttamisesta täältä.

Autamme sinua tekemään oman taloutesi kannalta hyviä päätöksiä. Kymmenettuhannet suomalaiset ovat jo kilpailuttaneet uuden tai nykyisen asuntolainansa. Esimerkiksi 100 000 euron asuntolainan korkomarginaalin lasku 1,5 prosentista 1 prosenttiin säästää lainanmaksajalta 500 euroa vuodessa.

Asuntolainahakemuksen täyttäminen vie vain muutaman minuutin eikä velvoita sinua mitenkään. Voit rauhassa vertailla eri pankkien tarjouksia ja valita sinulle parhaan vaihtoehdon.