Kannattaako asua vuokralla vai omistusasunnossa?

Työuran alkamisen myötä on luonnollista alkaa ajatella esimerkiksi uuden auton hankkimista sekä vuokra-asumisen kannattavuutta omistusasumiseen verrattuna. Auton ostamiseen ei välttämättä tarvita kovinkaan paljon suunnittelua tai omia säästöjä, mutta asunnon ostaminen vaatii aina tarkkaa pohdintaa ennen lopullista päätöstä. Asiantuntijoiden mukaan on parasta hankkia omistusasunto niin aikaisin kuin mahdollista, sillä se on arvokas sijoitus myös vastaisuuden varalle. Mutta voiko asiaa ajatella näin suoraviivaisesti? Kaikki toki unelmoivat omasta kodista, mutta korkeiden kustannusten vuoksi monet nuoret jäävät lopulta kuitenkin asumaan vuokralle. Kun nuori etenee urallaan ja kun myös perhekoko saattaa kasvaa, säästöjä alkaa kertyä ja ajatukset suuntautuvat asunnon ostamiseen.

Yksi omistusasunnon tärkeimmistä eduista on se, että asunto on sinulle kuuluva investointi myös tulevaisuudessa. Vuokra-asunnosta sinulle taas ei jää mitään omaa. Vuokrarahat vain häviävät tililtäsi, ja saat rahojesi vastineeksi ainoastaan väliaikaisen majapaikan. Jos sinulla taas on omistusasunto, nykyään on mahdollista vaikka vuokrata osa asunnosta Airbnb:n kaltaisten sivustojen kautta ja panna asuntoinvestointi tuottamaan. Näin ansaituilla rahoilla voit maksaa vaikkapa kotivakuutuksen tai lyhentää asuntolainaasi. Voit myös rauhassa muuttaa asuntoasi mieleiseksesi – makuuhuoneen seinät voi huoletta maalata omalla lempivärillä, olohuoneen voi remontoida uuteen uskoon ja keittiön kaapistotkin voi panna uusiksi oman maun mukaan.

Toisaalta vuokra-asunnossa ei tarvitse huolehtia ylläpidosta ja korjauksista, koska ne ovat asunnon omistajan vastuulla. Sinun ei myöskään pahemmin tarvitse miettiä sisustusta eikä uutta ilmettä asunnolle. Jos muutat työn perässä tai jostain muusta syystä uudelle paikkakunnalle, muuttaminen on vaivattomampaa kuin jos sinulla olisi oma asunto. Vuokralaisena myös kuukausittaiset kulusi ovat kiinteät, sillä kiinteistöveron tai muiden asuntoon liittyvien kulujen maksaminen ei ole sinun vastuullasi. Vuokranantaja saattaa kuitenkin nostaa vuokraa tai jopa myydä vuokra-asunnon pois vuokralaisen alta.

Jos mietit vielä, jatkaisitko vuokralla asumista vai ostaisitko uuden asunnon, kannattaa ensin ajatella perusteellisesti, kuinka paljon sinulla on varaa maksaa asumisesta. Vertaa vuokraa asuntolainan kustannuksiin. Loppujen lopuksi päätös on sinun käsissäsi ja sinun on löydettävä itsellesi paras ratkaisu! Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa, mutta vain sinä voit rahatilanteesi ja tulevaisuudensuunnitelmiesi perusteella tehdä lopullisen päätöksen.