Ensiasunnon ostajien määrä kasvanut

Danske Bankin teettämän tutkimuksen mukaan 35 prosenttia 18–35-vuotiaista suomalaisista suunnittelee juuri nyt ostavansa asunnon. Vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa tämä osuus oli 28 prosenttia.

Viimeaikainen positiivinen talouskehitys on tuonut liikettä myös ensiasunnon ostoihin. Kasvua nähdään sekä lainamäärissä että ostoaikeissa. Kiinnostus asunto-omistamista kohtaan on vahvaa myös niiden nuorten parissa, jotka eivät nyt aktiivisesti suunnittele asunnon ostoa. Tästä joukosta 88 prosenttia haluaisi hankkia omistusasunnon.

”Unelma omasta asunnosta elää nuorissa, ja harva haluaa jäädä pysyvästi vuokralle. Asunnon omistaminen nähdään tapana säästää ja kerryttää varallisuutta. Muitakin tapoja säästää on olemassa, mutta oma asunto on luonteva ratkaisu osana kokonaisvarallisuutta, koska jossakin täytyy asua. Suomessa on myös perinteisesti suosittu omistusasumista verotuksen kautta, mikä tekee siitä yleensä pitkällä tähtäimellä edullista.” sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Nuoret ostavat asuntonsa yhdessä kumppanin kanssa

Suomalaiset nuoret ostavat asuntonsa pääasiassa itse ilman vanhempien tukea. Vain 12 prosenttia asunnonostajista on saanut suoraa rahallista tukea vanhemmiltaan asunnon ostamiseen.

Yleisin tuki vanhemmilta ensiasunnon ostossa on takaus, jollaisen on vanhemmiltaan lainalleen saanut 31 prosenttia nuorista. Kokonaan ilman vanhempien apua asunnon on ostanut lähes puolet.

Asunto ostetaan yleensä kumppanin kanssa. 54 prosenttia on ostanut asunnon yhdessä kumppaninsa kanssa. Miehistä asunnon on ostanut yksin 52 prosenttia ja naisista 29 prosenttia.

Oman asunnon ostamisesta on monia hyötyjä

84 prosenttia nuorista asunnonomistajista oli tyytyväisiä päätökseensä ostaa asunto. Tärkein hyöty asunnosta oli se, että se kerryttää varallisuutta (69 prosenttia vastaajista), oman kodin voi remontoida mieleisekseen (58 prosenttia) ja asunnon hankkiminen ja maksaminen pakottaa olemaan suunnitelmallinen oman talouden suhteen (21 prosenttia). Nuoret näkevät asunnon sekä kotina että sijoituksena. 56 prosenttia näkee kodin ensisijaisesti kotina ja sekä sijoituksena että kotina 39 prosenttia.

Asunnonostaminen on nuoren elämän suurimpia päätöksiä. Se on myös opettavaista. 40 prosenttia asunnon ostaneista nuorista kiinnittäisi nyt huomiota ostopäätöksessä enemmän asunnon remonttitarpeisiin. Hintaan ja sijaintiin kiinnittäisi nyt enemmän huomiota 35 prosenttia nuorista asunnonomistajista.

Etuan lainapalvelun avulla voit kilpailuttaa asuntolainasi helposti verkossa. Hae uutta asuntolainaa tai kilpailuta nykyisen lainasi marginaali tästä

 

Lähde: Danske Bankin Ensiasunnon ostajat 2018 -tutkimus