Bullet-lainoja käytetään yhä – oletko kuullut tästä nykyisin melko harvinaisesta lainamuodosta?

|
Bullet-laina

Bullet-laina on nykyisin harvemmin käytetty lainamuoto, mutta osa pankeista myöntää sitä edelleen väliaikaiseen rahoitustarpeeseen. 

Mitä bullet-laina tarkoittaa?

Bullet-laina tarkoittaa kerralla lyhennettävää lainaa eli laina maksetaan kerralla pois laina-ajan päätyttyä. Laina-aikana bullet-lainasta maksetaan ainoastaan korkoja.

Kerralla lyhennettävät lainat ovat harvinaisempia, sillä tavallisin lyhennysmuoto esimerkiksi kulutusluotoissa ja asuntolainoissa on maksaa lainaa takaisin kuukausittain. Tällöin joka kuukausi lainaa lyhennetään pienellä summalla, minkä lisäksi lyhennyserä sisältää myös korkokuluja.

Korko on usein kertalyhenteisessä lainassa suurempi muihin lainamuotoihin verrattuna, sillä korko maksetaan koko lainapääomasta, joka pysyy koko laina-ajan samansuuruisena. Laina-ajan kulut ovat kuitenkin bullet-lainassa muuten matalammat, koska lyhennyksiä ei tehdä säännöllisesti.

Bullet-lainat olivat yleisempiä 80- ja 90-luvuilla, ja nykyisin niitä käytetään selkeästi vähemmän. Osa pankeista kuitenkin myöntää bullet-lainoja edelleen, vaikka niitä harvoin aktiivisesti markkinoidaan kuluttajille. Sopiva lainamuoto arvioidaan aina asiakaskohtaisesti, jotta lopullinen valinta on sekä kuluttajalle että pankille sopivin.

Mihin bullet-lainaa käytetään?

Bullet-lainaa käytetään yleensä väliaikaiseen rahoitustarpeeseen. Esimerkiksi sijoitustoiminta kuuluu yleisimpiin syihin nostaa bullet-lainaa. Myös yrityksillä on usein tarve väliaikaiselle rahoitukselle, johon bullet-laina on sopiva vaihtoehto.

Koska kertalyhenteistä lainaa hyödynnetään juuri väliaikaiseen rahantarpeeseen, voi laina-aika bullet-lainassa olla perinteisiä lainamuotoja lyhyempi.  

Joskus bullet-lainaa voidaan käyttää uuden asunnonoston yhteydessä, jos uusi asunto on jo tiedossa, mutta vanhaa ei ole vielä saatu kaupaksi. Tällöin laina maksetaan pois, kunhan aiempi asunto on myyty.

Myös käänteinen asuntolaina, jossa lainan vakuutena toimii omistusasunto, voidaan laskea bullet-lainaksi. Käänteisessä asuntolainassa lainan lyhennys tapahtuu yleensä laina-ajan päätyttyä myymällä vakuutena käytetty asunto.

Bullet-lainan ottamista kannattaa harkita huolella, sillä kerralla pois maksettava laina voi kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta, mutta se sisältää myös riskejä. Lainanottajan on huolehdittava, että hänellä on varmasti laina-ajan päätyttyä tarpeeksi pääomaa maksaa koko lainasumma pois.

Haluatko löytää tarpeisiisi sopivan lainan parhaalla mahdollisella korolla? Kilpailuta nyt lainasi Etuan kautta ja vertaile lainatarjoukset helposti!