Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 9–16 | asiakaspalvelu@etua.fi

Asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat pidentyneet

8.1.2019

Asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat pidentyneet.Asuntolainakannan kasvuvauhti on hidastunut kesäkuun 2018 jälkeen, ja marraskuussa se oli 1,8 %, kertoo Suomen Pankki. Asuntolainakannan kasvuvauhti on hidastunut 0,3 prosenttiyksikköä kesäkuuhun verrattuna. Asuntolainakannan kasvuvauhdin hidastumiseen ovat vaikuttaneet erityisesti aiempiin vuosiin nähden suuremmat asuntolainojen lyhennykset.

Uusien asuntolainojen keskimääräiset takaisinmaksuajat ovat viime vuosina Suomessa pidentyneet. Tammi-marraskuussa 2018 nostettujen asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 19 v 11 kk, kun se vuonna 2017 oli 19 v 6 kk. Vuonna 2016 takaisinmaksuaika oli 19 v.

Asuntolainamarkkinoilla yli 30 vuoden asuntolainoja

Tyypillisin uusien asuntolainojen takaisinmaksuaika on 20–25 vuotta, johon sidotaan lähes 50 % kaikista asuntolainoista. Takaisinmaksuajaltaan pisimpien, yli 30 vuoden asuntolainoja myönnetään edelleen suhteellisen vähän, mutta niiden osuus on kasvanut.

Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 0,88 % ja laskennallinen marginaali 0,85 %.

Kotitaloudet nostivat marraskuussa 2018 uusia asuntolainoja 1,6 mrd. euron edestä, mikä on 25 milj. euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli marraskuun 2018 lopussa 97,8 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 1,8 %.

Etuan lainapalvelun avulla voit maksutta hakea asuntolainaa tai kilpailuttaa nykyisen lainasi marginaali. Asuntolainan kilpailutus käy helposti tästä.


Lähde:
Suomen Pankki

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Lue seuraavaksi


Remonttien hinnat Uudellamaalla: Keittiöremontin hinta, kylpyhuoneremontin hinta ja muut urakat

19.3.2024

Etua selvitti yhteistyössä Urakkamaailman kanssa suosituimpien remonttien keskihintoja Uudellamaalla. Selvityksessä vertailtiin seuraavia Uudenmaan kuntia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula, Lohja, Hyvinkää, Porvoo ja Kirkkonummi. Vertailtavat remonttikategoriat olivat kylpyhuoneremontti, keittiöremontti, sisämaalaus, ulkomaalaus, […]


Etuan kautta löytynyt yhdistelylaina säästää Nikolle lähes 2000 euroa vuodessa 

13.3.2024

Kolme eri lainaa rasittivat Pirkanmaalla asuvan Nikon, 43, arkea. Vuosia sitten otetuissa kulutusluotoissa oli korkeat lainakorot, eikä rahaa jäänyt tarpeeksi muuhun elämiseen. Niko päätti hakea yhdistelylainaa, jotta kertyneet lainat saisi järjestettyä yhdeksi lainaksi. […]


Positiivinen luottotietorekisteri: Näin se vaikuttaa sinuun

11.3.2024

Lue tästä kaikki, mitä sinun tulee tietää positiivisesta luottotietorekisteristä. Oletko kuullut jo positiivisesta luottotietorekisteristä? Se on uusi julkinen rekisteri, joka kerää tietoja yksityishenkilöiden luotoista. Rekisterin tavoitteena on ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista ja parantaa […]


Copyright © 2024 Etua.fi