Asuntolainojen marginaalit laskivat entisestään

Myös vanhaa lainaa kannattaa kilpailuttaa

Suomen Rahatieto selvitti Taloussanomille eri pankkien tarjoamien asuntolainojen lainamarginaaleja. Selvityksessä kävi ilmi, että asuntolainojen keskimarginaali oli lokakuussa 0,96 % ja laskua edellisestä kuukaudesta tuli 0,01 %. Koska kaikki asuntolainojen viitekorkoina käytettävät euriborkorot ovat edelleen negatiivisia, muodostuu lainan korko pelkästään pankin perimästä lainamarginaalista.

Myös vanhan asuntolainan kilpailutus kannattaa tehdä säännöllisin väliajoin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Rahatiedon keräämän tiedon mukaan pankkien tarjoamat lainamarginaalit vaihtelivat 0,75–1 %:n välillä. Osalle asiakkaista lainaa myönnetään vielä selvästi tätäkin edullisemmalla korolla. Vanhan asuntolainan kilpailutuksessa kannattaa huomioida muutama erityisasia. Nykyisin lainan viitekoroksi tarjotaan yleisemmin 12 kuukauden euriboria. Aikaisemmin laina oli mahdollista sitoa myös 3 tai 6 kuukauden euriboriin, jotka ovat 0,1–0,15 % alhaisemmat kuin 12 kuukauden euribor. Viitekoron vaihto merkitsee siis pientä korotusta kokonaiskorkoon. Toinen merkittävä seikka on negatiivisen viitekoron huomioiminen. Vanhoissa sopimuksissa ei tyypillisesti ole rajoituksia negatiivisen koron osalta. Uusiin sopimuksiin kirjataan yleensä ehto, että viitekorko on vähintään 0 %. Nykyisten negatiivisten viitekorkojen aikana tämä sopimusehdon muutos merkitsee 0,2–0,3 %:n muutosta kokonaiskorkoon.

Edellä esitetyt seikat huomioiden uuden asuntolainan marginaalin pitäisi olla noin 0,3 % edullisempi kuin nykyisen asuntolainan, jotta säästöä alkaisi syntyä. Nykyisen lainan ehtoihin kannattaa aina tutustua huolella ennen asuntolainan kilpailutusta. Asuntolainan ehdot löytyvät lainasopimuksen lisäksi myös asiakkaan nettipankista.

Pienikin lainamarginaalin muutos tuo kuitenkin jo mukavasti säästöä vuodessa. Esimerkiksi 150 000 euron lainan korkokulut laskevat useita satoja euroja vuodessa, kun lainamarginaali laskee 0,2 prosenttiyksikköä.

Pankkien välinen kilpailutilanne vaihtelee eri paikkakunnilla ja ajankohtina. Halvin pankki riippuu myös asiakkaan tilanteesta ja tarpeista. Jos asiakkaalla on esimerkiksi säätöjä tai sijoituksia, jotka siirretään uuteen pankkiin, niin pankit ovat halukkaampia joustamaan lainamarginaalin suhteen. Lainan turvaksi otettu vakuutus, esimerkiksi korkokatto tai korkoputki, saattavat myös vaikuttaa asiakkaalle tarjottavaan marginaaliin.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että asuntolainan hinta riippuu aina useasta eri tekijästä ja itselle parhaan asuntolainan saa vain kilpailuttamalla pankit. Asuntolainan kilpailuttaminen netissä on kätevää ja vie aikaa vain muutaman minuutin. Siirry täyttämään asuntolainahakemus.

Yhdellä maksuttomalla hakemuksella kilpailutat useita pankkeja. Lainahakemuksen jättäminen ei sido mitenkään, vaan voit aina rauhassa tutustua eri pankkien tarjouksiin ja päättää, haluatko hyväksyä sinulle tehdyn lainatarjouksen. Mikäli tarjouskilpailun jälkeen päädyt vaihtamaan uuteen pankkiin, käy pankin vaihto nykyisin vaivattomasti. Uusi pankki huolehtii sinun puolesta vanhan lainan poismaksamisesta ja sopii lainavakuuden siirrosta.