Etua on vuonna 2008 perustettu Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys. Suomen ensimmäinen lainavertailuyritys.
Asiakaspalvelu: 09 2316 3611 | arkisin klo 10–15 | asiakaspalvelu@etua.fi

ASP-tili: miten asp-tili toimii ja kannattaako sellainen avata

21.8.2020
asp tili

Ensiasunnon ostajan eduista yksi merkittävimmistä on ASP-laina. Vastasimme usein askarruttaviin kysymyksiin ASP-tilistä, säästämisestä ja lainasta.

Mikä on ASP-tili ja ASP-laina

ASP on asuntosäästöpalkkiolakiin perustuva järjestelmä, jonka avulla Suomen valtio auttaa nuoria ensimmäisen omistusasunnon hankinnassa. Pankki voi myöntää ASP-lainan, kun vähintään 10 prosenttia asunnon hankintahinnasta on säästetty.

ASP-etu toimii niin, että ensiasunnon ostaja säästää tätä tarkoitusta varten avatulle ASP-tilille 10 prosenttia asunnon hinnasta vähintään kahden vuoden ajan. Esimerkiksi 180 000 euron asunnosta tämä tarkoittaa 18 000 euroa. Kun tavoitesumma on saatu säästettyä, voi hakea asuntolainaa, jolle valtio myöntää maksuttoman takauksen.

Kuka voi avata ASP-tilin

ASP-tilin voi avata pankissa, jos on 15–44-vuotias eikä ole aiemmin omistanut asuntoa. Yli 44-vuotias voi saada ASP-lainan, jos hän on avannut ASP-tilin ja tehnyt vähintään yhden hyväksytyn talletuksen (vähintään 150 euroa) ASP-tilille alle 45-vuotiaana. Asp-tilin avaamiseen ei vaadita säännöllisiä tuloja.

Alaikäinen voi tehdä sopimuksen pankissa yhdessä huoltajan kanssa. Alaikäisen säästämisen ehtona on, että säästöt on ansaittu omalla työllä.

ASP-tiliä ei voi avata, jos aiemmin on omistanut 50 prosenttia tai enemmän asunnosta. ASP-tilin voi kuitenkin avata, jos on saanut alle 100 % olevan osuuden asunnosta vastikkeetta eli lahjana tai perintönä. Asp-etuihin ei myöskään vaikuta asunto, joka on saatu asp-tilin avaamisen jälkeen.

Miten ASP-tili avataan

ASP-säästötilin ehdot kannattaa kilpailuttaa muutaman pankin kesken. Asp-tili kannattaa avata pankkiin, joka tarjoaa parhaan tuoton talletuksille.

vuotta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Esimerkki: 15 000 € laina, nimelliskorko 6,99 %, todellinen vuosikorko 7,9 %, laina-aika on 10 vuotta (sis. avausmaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 5 €/kk), tällöin lainan kokonaiskulut on 21 490,8 €. Tarjottava nimelliskorko vaihtele välillä 4,68%-19%, laina-aika 1-18 vuotta ja summa 500 – 60 000 €. Tarkat tiedot esitetään lainatarjouksessa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

vuotta
Marginaali:
302 €
Arvioitu kuukausierä
(annuiteetti)

Asuntolainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainaneuvottelujen yhteydessä pankissa.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

kuukautta
302 €
Arvioitu kuukausierä

Lainalaskurin laskelmat ovat suuntaa-antavia, korko 15%. Tarkan laskelman ja lainaehdot saat lainatarjouksista.

Ilmainen
Et sitoudu mihinkään
Lainapäätös minuuteissa

Hakijan perustiedot

Ennen säästämisen aloittamista pankin kanssa tehdään ASP-sopimus. Sopimuksessa on tietoja ASP-säästötilistä ja tallettamisehdoista. ASP-sopimuksessa sovitaan rahalaitoksen suorittamasta verovapaasta 1 prosentin vuotuisesta korosta ja 2–4 prosentin lisäkorosta.

Säästötavoitteen tullessa täyteen, myös ASP-asuntolaina on hyödyllistä kilpailuttaa. ASP-asuntolainaa ei tarvitse ottaa samasta pankista, missä ASP-tili on ollut.

Miten ASP-tilille säästetään ja asp-tilin vuosineljännekset

Asunnon hankintahinnasta pitää säästää vähintään 10 prosenttia. Jos ostaa asunnon yhdessä toisen kanssa, tulee säästää 10 prosenttia oman osuutensa hankintahinnasta.

ASP-lainaa on mahdollista nostaa, kun 8 säästövuosineljännestä on täynnä. ASP-tilille pitää tehdä talletuksia vähintään kahdeksana kalenterivuosineljänneksenä (eli 1.1.–31.3, 1.4. – 30.6, 1.7. – 30.9 ja 1.10. – 31.12). Yhden kalenterivuosineljänneksen eli kolmen kuukauden aikana talletuksen tulee olla vähintään 150 euroa ja enintään 3 000 euroa.

Talletuksia ei ole pakko tehdä peräkkäisinä vuosineljänneksinä, vaan tarvittaessa säästämisessä voi pitää taukoa. ASP-tilin säästösuunnitelma siis joustaa kulloisenkin elämäntilanteen mukaan. Myös pienillä summilla voi säästää ja säästämistä voi jatkaa niin kauan kuin haluaa.

Pankki maksaa ASP-tilille yhden prosentin vuotuista talletuskorkoa. Lisäksi saa 2–4 prosentin lisäkoron, kun on saavuttanut säästötavoitteen ja hankkinut asunnon. Lisäkorko maksetaan tallettamisen aloittamisvuodelta ja tämän jälkeen enintään viideltä seuraavalta kalenterivuodelta.

Paljon ASP-lainaa voi saada

ASP-tilille säästetyn summan suuruus vaikuttaa, miten ison ASP-lainan voi saada. Koko summan ei kuitenkaan tarvitse olla ASP-tilillä, mutta 10 %:n omarahoitusosuutta ei voi rahoittaa lainarahalla.

ASP-lainalla on maksimimäärä, johon vaikuttaa mistä päin Suomea asunto ostetaan. Helsingissä raja yksinhakevalla on
215 000 euroa, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla 160 000 euroa, Tampereella ja Turussa 140 000 euroa ja muualla Suomessa 120 000 euroa.

ASP-lainan ehdot muuttuivat 1.1.23, jolloin yläikärajan nostamisen (44 vuotta) lisäksi yhteisen asunnon ostaminen helpottui. ASP-lainaa voi saada 50 prosenttia enemmän silloin, kun molemmat asunnon ostajat käyttävät asunnon hankintaan omia ASP-tilien säästöjä. Lainan enimmäismäärä on silloin Helsingissä 322 500 euroa, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 240 000 euroa, Turussa ja Tampereella 210 000 euroa ja muissa kunnissa 180 000 euroa.

Ostettava asunto voi kuitenkin olla näitä asp-lainan maksimääriä kalliimpi. Tällöin puuttuvan osan voi rahoittaa lisälainalla.    

Miten ASP-tili lopetetaan

ASP-tilille säästämisen voi lopettaa ja varat käyttää muuhun tarkoitukseen. Säästöille ei tällöin makseta ASP-tilin mukaisia verovapaita korkoja.

ASP-sopimus myös purkautuu, jos ASP-tililtä nostaa varoja ennen sopimuksen ehtojen täyttymistä.

ASP-tilin saa siirtää talletusaikana pankista toiseen. ASP-tilin tulee olla siirrettynä uuteen luottolaitokseen kaupantekohetkellä. ASP-lainan myöntävä pankki maksaa säästetylle summalle lisäkoron.

ASP-tilin voi avata uudestaan, jos ikään liittyvä ehto täytyy ja on edelleen ensiasunnon ostaja. Tällöin täytyy tehdä pankin kanssa uusi ASP-sopimus.

Saako ASP-asunnon vuokrata

Asp-lainalla ostetussa asunnossa on pääasiassa asuttava itse. ASP-asunnon voi kuitenkin vuokrata erityisestä syystä, joksi katsotaan työ tai opiskelu ulkomailla, työ oman työssäkäyntialueen ulkopuolella tai asevelvollisuuden suorittaminen.

Edellä mainittujen erityisten syiden täyttyessä ASP-asunnon voi vuokrata enintään kahdeksi vuodeksi korkotuen maksuaikana. Asunnon vuokrauksesta tulee ilmoittaa Valtiokonttorille.

Voiko ASP-asunnon myydä

ASP-asunnon saa myydä ja ostaa uuden asunnon. ASP-korkotukilainan voi siirtää uuteen asuntoon, kun on myynyt ensiasunnon. Korkotuen jatkuminen uuden asunnon lainoituksessa on mahdollista, jos uusi asunto ostetaan kohtuullisessa ajassa.

Mitä hyötyä ASP-tilistä on

Merkittävimpiä ASP-korkotukilainan etuja on valtion takaus lainalle. Tällöin muita lisävakuuksia, esimerkiksi vanhempien asuntoa, ei tarvita ASP-lainalle.

Nykyisiin tilien ja talletuskorkoihin verrattuna ASP-korot ovat korkeat. Lisäksi korko on verotonta, jos tilin säästöt käytetään asunnon maksamiseen.

ASP-lainan etuina on myös, että lainan korko on edullisempi kuin tavallisessa asuntolainassa. Lisäksi valtion korkotuki suojelee koron nousuilta ensimmäiset kymmenen vuotta. Jos asuntolainan korko nousee yli 3,8 prosentin, valtio maksaa tätä ylimenevältä osalta 70 prosenttia koron määrästä.

ASP-lainan edut pähkinänkuoressa ovat:

  • Alhaisempi korko kuin muiden vastaavien pankin myöntämien ensiasuntolainojen korko
  • veroton korko ja lisäkorko säästöille
  • valtion korkotuki kymmenen vuoden ajaksi
  • maksuton valtiontakaus.

Lähde: Valtionkonttori

Lue seuraavaksi


Vaadittava asuntolainan käsiraha vaihtelee sen mukaan, onko ensiasunnon ostaja, ASP-lainaa tai muuta asuntolainaa hakeva henkilö.

Asuntolainan käsiraha – kuinka paljon käsirahaa asuntolainaan tarvitaan?

3.4.2024

Asuntolainan käsiraha on etukäteen säästetty summa asunnon ostohinnasta, sillä asuntoa ei voi hankkia kokonaan lainarahalla. Lue tästä, kuinka paljon käsirahaa asuntolainaa varten tarvitaan. Asuntolainan käsiraha eli omarahoitusosuus tarkoittaa riittäviä säästöjä tai muita vakuuksia […]


Ensiasunnon ostajan etuja on monia, kuten varainsiirtoverosta vapautuminen.

Ensiasunnon ostajan edut – neljä rahanarvoista vinkkiä

7.1.2024

Ensiasunnon ostaja kohtaa monia rahoitukseen ja verotukseen liittyviä kysymyksiä. Kokosimme neljä vinkkiä, joiden avulla ensiasunnon ostaja voi säästää rahaa. Lue ensiasunnon ostajan eduista ja muista rahanarvoisista vinkeistä tästä. 1. Pienempi ensiasunnon ostajan omarahoitusosuus […]


Ensiasunnon ostajan opas

Ensiasunnon ostajan opas

6.1.2024

Suunnitteletko ensimmäisen oman asunnon ostoa? Lue tästä, mitä ensikertalaisen on hyvä tietää asuntokaupoista! Asunnon ostaminen on iso päätös, johon liittyy paljon huomioitavia asioita. Tähän oppaaseen ovat koottuna yleisimmät kysymykset, joita ensiostajan mielessä liikkuu, […]


Copyright © 2024 Etua.fi